S. ja A. Bovalliuksen säätiö sr kehittää erityistä tukea tarvitsevien koulutus- ja työllistymismahdollisuuksia ylläpitämällä ammatillista erityisoppilaitosta, Ammattiopisto Spesiaa, yhdessä Invalidiliitto ry:n kanssa. Yhdistäessään koulutustoimintansa vuoden 2018 alussa Bovallius-säätiö ja Invalidiliitto perustivat Ammattiopisto Spesia Oy:n ylläpitämään oppilaitosta.

Koulutustoiminnan lisäksi säätiön toimintoihin kuuluvat yhteiskunnallinen yritys Bovallius-Palvelut Oy sekä säätiön kiinteistö- ja metsäomaisuudesta huolehtiminen. Säätiö tukee tavoitteidensa mukaista toimintaa myös jakamalla apurahoja ja avustuksia.

S. ja A. Bovalliuksen säätiö sr on perustettu vuonna 1905 Sofia ja Angelique Bovalliuksen säätiöimän omaisuuden turvin. Säätiön kotipaikka on Pieksämäki.

Säätiökuulumisia

 

Maisteritutkielma apurahan turvin

11.11.2021

Syksyllä 2020 Ulla Sivunen sai S. ja A. Bovalliuksen säätiö sr:ltä apurahan soveltavan kielitieteen gradutyölleen. Apurahan turvin Sivunen kirjoitti maisteritutkielman Kuntien viittomakielisten ja suomalaiselle viittomakielelle tulkattujen multimodaalisten verkkotiestien käytettävyys.

Säätiö jakaa tänäkin vuonna apurahoja suomalaisille yksityishenkilöille sekä yleishyödyllisille yhteisöille ja tieteelliseen tutkimukseen. Apurahahakemusten arviointi on parhaillaan käynnissä.

 


Videomuistoja Nikkarilan talouskoulusta

12.10.2021

Viittomakielinen kirjasto julkaisi kesällä 2021 Bovallius-säätiön synnyinsijoilla Nikkarilan kartanolla kuvatun videon. Kartanolla toimi alunperin kuulovammaisten koulutukseen keskittynyt oppilaitos 2010-luvulle saakka. Idyllisen kartanomiljöön oppimisympäristöt kävivät ajan myötä epätarkoituksenmukaisiksi nykyaikaiselle ammatilliselle koulutukselle ja Bovallius-säätiö onkin remontoinut koulutukselle uudet, nykyaikaiset toimitilat Pieksämäen keskustaan.

Oppilaitoksen siirryttyä pois kartanolta säätiö ryhtyi etsimään tarpeettomaksi jääneelle kartanolle uusia omistajia ja uutta elämää. Vihdoin alkuvuodesta 2020 kartanoon muutti Perhekoti Villa Onni. Näin kartano on jälleen uudessa loistossaan ja säätiön tarkoitukseen sopivassa käytössä.

Bovallius-säätiö jatkaa vaativaa erityistä tukea tarvitsevien kouluttamista osittain omistamassaan Ammattiopisto Spesia Oy:ssä. Pieksämäen toimipaikassa on 140 opiskelijaa.

https://viittomakielinenkirjasto.fi/video/muistoja-nikkarilan-talouskoulusta/

Videon kesto 34,30 minuuttia.


S. ja A. Bovalliuksen säätiö sr:n apurahahaku 17.9.-10.10.2021

S. ja A. Bovalliuksen säätiön sr tukee kuulovammaisia ja kommunikaatioesteisiä henkilöitä itsenäisinä ja yhdenvertaisina yhteiskunnan jäseninä. Säätiö julistaa haettavaksi apurahoja suomalaisille yksityishenkilöille sekä yleishyödyllisille yhteisöille ja tieteelliseen tutkimukseen.

Lue lisää apurahahausta. 


Bovallius-säätiö palkkasi 14 Ammattiopisto Spesian opiskelijaa kesätöihin

Kesä 2021

S. ja A. Bovalliuksen säätiö sr palkkasi jälleen Ammattiopisto Spesian opiskelijoita kesätöihin Spesialle. Yhteensä 14 opiskelijaa teki päätoimipaikoissa kahden viikon ajan puhtaanapidon, tekstiilihuollon, ympäristön- ja kiinteistönhoidon sekä kaupan alan tehtäviä.

Lue lisää Spesian sivuilta:
“Mahtava asenne” – Spesian opiskelijat hoitivat taas Bovallius-säätiön kesätyöt mallikkaasti


Apuraha taiteen tukena:
Jussi Rinta-Hoiska tekee kuuroista asiantuntijoista näkyviä Mäntän kuvataideviikoilla

Heinäkuu 2021

Jussi Rinta-Hoiska on valokuvaaja ja taiteilija, jota kiinnostavat ihmisoikeudet ja tasa-arvo. Hän on myös kuuro ja kuurojen kulttuurin puolestapuhuja.

Näkymättömät asiantuntijat -näyttely on esillä Mäntän kuvataideviikoilla 13.6.-31.8.2021. S. ja A. Bovalliuksen säätiö sr on myöntänyt apurahan näyttelyn toteutukseen.

Kantaaottavuus on ominaista Jussi Rinta-Hoiskan taiteelle, mutta kuvat eivät ole tyyliltään raflaavia. Näkymättömiä asiantuntijoita -sarjan tunnelma on ennemmin harras, jopa seisahtunut. Myös näyttelyn pääteos ”Hissi jumissa” on lähes kuin asetelma. Huolella sommitellut kuvat tuntuvat pyytävän katsomaan tarkasti.

– Kun joku tulee katsomaan, en halua että hän ajattelee että onpa nätti kuva, vaan alkaa miettiä kuvaa ja käydä vuoropuhelua sen kanssa, Jussi Rinta-Hoiska kertoo.

Lue koko juttu


S. ja A. Bovalliuksen säätiön metsille FSC-sertifikaatti

Toukokuu 2021 (tiedote medialle 3.5.2021)

Pieksämäkeläisen S. ja A. Bovalliuksen säätiön metsienkäytössä huomioidaan sekä ympäristö- että talousnäkökohdat. Sertifikaatti tukee molempien toteutumista.

Pieksämäkeläisen S. ja A. Bovalliuksen säätiön metsät liitettiin Metsä Groupin FSC-ryhmäsertifikaattiin alkuvuodesta. Säätiö tukee kuulovammaisia ja kommunikaatioesteisiä järjestämällä ammatillista koulutusta Ammattiopisto Spesiassa ja edistämällä heidän työllistymismahdollisuuksiaan. Lisäksi säätiö jakaa apurahoja ja avustuksia säätiön tarkoitusta toteuttaviin kohteisiin.

(juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Kuvassa: S. ja A. Bovalliuksen säätiön hallituksen puheenjohtaja Antti Heikkilä.

”Haluamme olla vastuullinen toimija, ja huomioida toiminnassamme sekä yhteiskunnan että luonnon. Tähän arvomaailmaan ja näihin pyrkimyksiin FSC-sertifiointi sopii hyvin”, S. ja A. Bovalliuksen säätiön hallituksen puheenjohtaja, metsänhoitaja Antti Heikkilä sanoo.

FSC edellyttää, että 5 % maa-alasta maista jätetään kokonaan metsänkäytön ulkopuolelle, ja toisella 5 %:lla metsänkäyttö on rajoitettua. Tämän lisäksi metsään jätetään järeitä, eläviä säästöpuita, lahopuuta ja suojavyöhykkeitä esimerkiksi vesistöjen rannoille.

Monimuotoisuutta metsiin

Bovallius-säätiö on ollut Metsäliitto Osuuskunnan jäsen vuodesta 1947 ja sillä on ollut metsänhoitosopimus Metsä Groupin kanssa vuodesta 1995. Säätiön metsiä hoitaa metsäomaisuuden hoidon metsäasiantuntija Juha Klemettinen, joka myös kartoitti säätiön mailta soveltuvat suojelukohteet.

”Säätiön metsiä on jo aiemmin suojeltu esimerkiksi soidensuojeluohjelman kautta. Lisäksi sillä on kaupungin läheisyydessä virkistyskäytössä olevia ja maisemallisesti arvokkaita metsiä”, Klemettinen sanoo.

Metsänhoidossa monimuotoisuus huomioidaan monin tavoin. Hakkuissa jokaiselle hehtaarille jätetään neljä tekopökkelöä, eli 2–4 metrin korkeudelta katkaistua runkoa. Lahotessaan tekopökkelöt tarjoavat elinympäristön monelle uhanalaiselle eliölajille, sekä kodin kolopesijöille.

Eläinten viihtyvyyttä parannetaan jättämällä metsiin raivaamattomia suojatiheikköjä ja palanutta puuta vaativien eliöiden elinoloja kohennetaan esimerkiksi säästöpuuryhmiä polttamalla.

Sertifikaatti lisää puun kysyntää markkinoilla

Suomessa on käytössä kaksi sertifiointijärjestelmää PEFC ja FSC. FSC:n kautta sertifioituja metsiä on Suomen metsäpinta-alasta noin 10 %. Kiinnostus sitä kohtaan on kasvussa ja FSC-sertifioidulle puulle on markkinoilla kysyntää.

Bovallius-säätiö omistaa Pieksämäellä 2 200 hehtaaria metsää, ja metsätaloudesta saatavat tulot ovat sille keskeinen tapa rahoittaa apuraha- ja avustustoimintaansa. Säätiön metsät on sertifioitu PEFC:n kautta jo aiemmin, joten nyt metsillä on tuplasertifikaatti.

”Eri markkinoilla on erilaiset odotukset ja arvostukset. Isona metsänomistajana haluamme, että puutavarallamme on markkinoita ja uskon, että FSC-sertifikaatti edistää suomalaisen puun kysyntää”, Heikkilä sanoo.


Bovalliuksen vuoden 2020 apurahat:
76 000 euroa, 11 kohdetta

Joulukuu 2020

S. ja A. Bovalliuksen säätiö sr jakoi vuonna 2020 yhteensä 76 000 euron edestä apurahoja 11 hakijalle. Vuoden 2020 lopulla järjestetty apurahahaku oli toinen tässä muodossa järjestetty hakukierros.

Viimeisen parin vuoden aikana Bovallius-säätiön apurahatoimintaa on organisoitu uudelleen. Sen jälkeen, kun koulutustoiminta siirtyi vuoden 2018 alusta säätiön osin omistamaan Ammattiopisto Spesia Oy:öön, muuta säätiön kohderyhmään suoraan kohdistuvaa toimintaa on haluttu kirkastaa.

– Nyt kun säätiö terävöittää apurahatoimintaa, niin omalla tavallaan palataan säätiön toiminnan alkuaikoihin yli sadan vuoden taakse, jolloin toiminta keskittyi kuuromykkiin tyttöihin. Apurahatoiminnan aktivoimisen myötä fokus on hyvin selkeästi juuri kuulovammaiset ja kommunikaatioesteiset, säätiön toimitusjohtaja Mia Sarpolahti painottaa.

Monipuolisesti erilaisia hakemuksia

Apurahahakuun osallistui 18 hakemusta, joista kuusi (6) oli yhteisöhakemuksia ja 12 yksityishenkilön tekemiä. Hakemuksia saatiin eri puolilta Suomea. Edellisvuonna hakemuksia tuli neljä.

– Tänä vuonna apurahahaku on alkanut löytää kohderyhmänsä. Moni hakija on itse kohderyhmää eli esimerkiksi viittomakielinen tai kuulovammainen. Hakemukset olivat myös ilahduttavan monipuolisia, iloitsee Sarpolahti. Näin joulun alla tieto apurahasta on otettu erityisen kiitollisena vastaan. Apurahan saaminen luo uskoa tulevaan nyt elettävinä poikkeuksellisina aikoina.

Aiempina vuosina hakemukset ovat painottuneet gradu- ja matka-avustuksiin. Nyt mukana oli myös esimerkiksi taiteeseen, materiaalituotantoon ja tapahtuman järjestämiseen liittyviä hakemuksia.
Kuulovammaisten ja kommunikaatioesteisten osallisuuden edistäminen antaakin mahdollisuuden monenlaiselle toiminnalle, ja tätä säätiössä halutaan nyt korostaa.

Toivelistalla ammatillisen koulutuksen kohteet

Vaikka tänä vuonna saatiin jo monipuolisesti hakemuksia, yksi toivomus toimitusjohtaja Mia Sarpolahdella on ensi vuotta silmällä pitäen, kun vuorossa on kolmas tämän muotoinen apurahahaku:

– Säätiö kaipaa hankkeita, jotka liittyvät tiiviimmin ammatillisen erityisopetuksen pedagogiikkaan. Toivottavasti ensi vuonna nähtäisiin siis myös kohderyhmän kouluttautumista ja työllistymistä edistäviä hankkeita, sillä niitä ei tänä vuonna ollut mukana.

Vuonna 2020 myönnettyjen apurahojen käyttö jakaantuu useammalle vuodelle. Myös aiemmin myönnetyille apurahoille on annettu koronatilanteen vaikutusten takia jatkoaikaa.

S. ja A. Bovalliuksen säätiö sr:n hallitus on 10.12.2020 myöntänyt apurahat seuraaville hakijoille:

• Ihme ja Kumma Tuki ry, 25 000 €, Yhdenvertainen työpaja -hanke
• Ropecon ry, 747 €, Ropecon-pelitapahtuman saavutettavuuden ja esteettömyyden parantaminen
• Nina Sivusen projektiryhmä, 8 879 €, Pohjois-Suomen kuurojen viitottujen tarinoiden keruu -projekti.
• Viittovat perheet ry, 18 437 €, Viittova perheleiri
• Juhana Salonen, 3 000 €, Viiton – olen olemassa -kirjan käännöstyö
• Eveliina Ranta-Kahila, 1 500 €, Viittomakielen opiskelu ja harrastustoiminta
• Pirjo Kilkkilä, 4 000 €, Seksuaalikasvattajan koulutus
• Maija Koivisto, 3 000 €, Väitöskirjatutkimus, Tyhjä syli. Kuurot naiset, avioliittolaki, pakkoabortoinnit ja -sterilisaatiot Suomessa vuosina 1929–1970
• Jussi Rinta-Hoiska, 6 000 €, Yhteiskunnan näkymättömät -taidevalokuvaprojekti
• Ulla Sivunen, 3 000 €, Maisterintutkielma, Valtioneuvoston kanslian viittomakielinen verkkoviestintä
• Marika Mostova, 3 000 €, YAMK-opinnäytetyö, Inklusiivinen työyhteistyön johtaminen

Apurahojen saajille on päätös ilmoitettu sähkö- ja kirjepostitse.


IS: Bovallius-säätiön metsistä yhteiskunnallista hyvää

Maaliskuu 2020

Yli sadan vuoden ajan S. ja A. Bovalliuksen säätiön hyvin hoidetut metsät ovat mahdollistaneet koulutuksen ja työmahdollisuuksia kuulovammaisille ja kommunikaatioesteisille.

Bovallius-säätiön metsistä yhteiskunnallista hyvää (Ilta-Sanomat 7.3.2020 Metsäliite)


Nikkarilan kartanolla uusi omistaja ja uutta toimintaa

Helmikuu 2020

Bovallius-säätiö on myynyt sen kantatilalla Pieksämäellä sijaitsevan Nikkarilan kartanon tammikuussa 2020. Pitkään vajaakäytöllä ollut kartanorakennus löysi julkisessa huutokaupassa uudet omistajat ja jatkossa tiloissa toimii perhekoti Villa Onni. Pihapiirissä toimii edelleen myös Bovallius-Palvelut Oy:n ylläpitämä päiväkoti Villa Viikari sekä Ammattiopisto Spesian luonnonvara-alan oppimisympäristöjä.